Uusi laajentunut toimistomme aloitti 1. marraskuuta 2019 toimintansa. Nyt on hyvä aika summata, mitä kulunut vuosi on tuonut mukanaan.
Toimeksiantojen hallinnointiohjelmaan kirjasimme ensimmäisenä vuonna uusia toimeksiantoja reilut 200 kappaletta. Kuluneen vuoden liikevaihto oli noin 480.000 euroa, jolloin liikevaihtoa per osakas syntyi 240.000 euroa.
Vuoteen mahtui jälleen muutama massiivinen oikeudenkäynti. Olimme mukana esimerkiksi paljon julkisuutta saaneessa Katiska-jutussa. Vahvaa kasvua näkyi myös toimistomme konkurssi- ja yrityssaneerausasioissa. Lisäksi iloksemme usea uusi yritysasiakas löysi toimistomme ja saimme luotua monia uusia pysyviä asiakassuhteita tällä rintamalla. Kiitos hyvin käyntiin lähteneestä liiketoiminnastamme kuuluukin asiakkaillemme ja ahkeralle henkilökunnallemme.
Toimeksiantojen hoitamisen lisäksi olemme julkaisseet vlogia kuukausittain tavanomaisen blogin ohella. Lukijat ja katsojat löysivät hyvin blogimme ja jatkossa tulemme julkaisemaan molempia entistä tiiviimmin. Toimistomme palkkasi kolme oikeustieteen ylioppilasta vakituisilla sopimuksilla. Ensimmäinen oikkarimme on jo valmistumassa ja jatkanee toimistossamme valmistumisen jälkeen myös lakimiehenä. Toimistollemme on tärkeää tarjota urapolkuja uusille alan lahjakkaille kyvyille. Toimistomme vahva kasvu jatkuukin edelleen ja lähiaikoina tulemme käynnistämään myös uusia rekrytointeja.
Tervetuloa toimistollemme tapamaan meitä!