Finsta Asianajotoimisto Oy hakee harjoittelijaksi opintojensa alkuvaiheessa olevaa oikeustieteen ylioppilasta. Tehtävä on määräaikainen kestäen 12 kuukautta.
Nuoremman harjoittelijan tehtävänä on avustaa toimistomme asianajajia ja juristeja konkurssi- ja yrityssaneerausasioissa, kuolinpesien pesänselvityksissä sekä erilaisissa oikeudenkäyntiasioissa. Edelleen valittavan tehtäväkuvaan kuuluvat myös erilaisten juridisten selvitysten tekeminen.
Harjoittelu jakaantuu kahteen osaan, joista ensimmäiset kuusi kuukautta tehtävään valittu työskentelee kuolinpesiin liittyvien toimeksiantojen parissa. Tämän jälkeen oikkari vaihtaa tiimiä ja hän työskentelee harjoittelun loppuajan insolvenssioikeuteen liittyvien toimeksiantojen parissa.
Tehtävään valittavalta edellytetään kykyä tulla toimeen erilaisten ihmisten kanssa. Työtehtävien hoitaminen edellyttää ajoittain englannin kielen käyttöä ja arvostamme myös muuta kielitaitoa.
Tehtävään valittu aloittaisi työt 7.1.2026 tai sopimuksen mukaan. Harjoittelujakson aikana töitä tehdään viikoittain yhdestä kolmeen päivään, mutta kuitenkin enintään 25 tuntia viikossa. Työvuorot sovitaan aina siten, etteivät oik. yo:n opinnot häiriinny töiden takia.
Maksamme palkkaa tuntiperusteisesti. Tuntipalkan määrä vaihtelee 14 euroa molemmin puolin riippuen mm. tehtävään valittavan aiemmasta työkokemuksesta ja kielitaidosta.
Lisätietoja avoimena olevasta tehtävästä ja toimistostamme saat kotisivuiltamme: finsta.fi ja osakas, AA Jouni Gauriloffilta (puh. 0400 701 401) vain puhelimitse 5.11.2026 ja 11.11.2026 klo. 13:00 – 14:00.
Työhakemukset liitteineen (CV + opintosuoritusote) pyydetään toimittamaan sähköpostilla: jouni.gauriloff (at) finsta.fi otsikolla: ”oik yo 2-2025” viimeistään 14.11.2025 klo. 12:00. Hakuajan päättymisen jälkeen saapuneita hakemuksia ei huomioida.