Salassapitosopimukset (eng: Non-Disclosure Agreement, NDA) ovat olennainen osa yrityskauppaa. Tavallisesti salassapitosopimus laaditaan heti, kun yrityskauppaa koskeva neuvottelu on etenemässä vaiheeseen, jos toinen tai kumpikin osapuoli luovuttaa toisen osapuolen käyttöön ei-julkisia tietoja.
Salassapitosopimuksessa on syytä tarkkaan määritellä, mihin luovutettuja tietoja vastaanottavalla taholla on niitä oikeus käyttää. Yrityskaupassa viimeksi mainittu rajoitus liittyy kiinteästä itse yrityskauppaan. Yleensä tietojen käyttö on kytketty yrityskauppaan ja siitä päättämiseen.
Salassapidettävien tietojen luovutustavasta on myös syytä sopia salassapitosopimuksessa. Tietojen vastaanottajan kannalta vaikeampia tilanteita tällaisen ehdon muotoilussa voivat liittyä suullisen tiedon antamiseen. Tietysti jälkeenpäin on vaikea todeta, mitä tietoja on esimerkiksi neuvottelutilanteessa luovutettu, jos asia on tullut ilmi vain osapuolten keskustelussa. Joka tapauksessa salassapitosopimukseen on syytä ottaa nimenomaiseksi ehdoksi, että ainakin kirjallisessa muodossa annettaviin asiakirjoihin, joita tietojen luovuttaja pitää salassapidettävinä, merkitään selvästi salassapitoa koskeva vaatimus esimerkiksi merkinnällä ”Luottamuksellinen”.
Tietojenkäyttöä koskeva rajoitus menettää ajan kulumisen vuoksi merkitystään. Tämän johdosta ns. ikuisille salassapitoajoille ei ole normaalisti tarvetta. Yksinkertaisesti liiketoimintaan liittyvät tiedot käyvät vanhaksi ja ne voivat tulla julkiseksi myös muun syyn takia kuin, että tietojen luovuttaja on niitä luovuttanut eteenpäin. Tämän takia salassapidon kesto on yleensä rajoitettu viiteen vuoteen sopimuksen solmimisesta.
Ellei salassapitosopimusta ole tehty heti yrityskauppaneuvottelujen alkuvaiheessa, voidaan osapuolten väliseen aiesopimukseen ottaa salassapitoa koskeva ehto. Näin menetellään monesti pienemmissä yrityskaupoissa, jolloin osapuolen tai osapuolten ensimmäisestä yhteydenotosta edetään nopeasti alustavista neuvotteluista varsinaiseen neuvotteluvaiheeseen.